Leikkauksen jälkeisen osseointegraation (implantin yhdistyminen luuhun) aikana on tarpeen välttää kaikkea sellaista, mikä voi aiheuttaa painetta implantin ja paranemisruuvin päälle tai paranemisjatkeeseen.
Kun sukeltamaan lähdetään liian pian leikkauksen jälkeen, siitä aiheutuva vaikka vähäinenkin paine voi vahingoittaa implantointialuetta. Jos annostimen purentakisko tulee esimerkiksi implantointialueen päälle, alueelle välittyvä purentavoima voi vahingoittaa implanttia. On myös muita seikkoja, jotka tulee ottaa huomioon. Sukeltamista tulisi välttää niin kauan kuin on tarpeen muiden suukirurgiseen toimenpiteeseen liittyvien komplikaatioiden estämiseksi. Huomioon otettavia seikkoja ovat seuraavat:
- revaskularisaatio (verenkierron palauttaminen);
- implantin stabilointi;
- paineen muutokset suuontelossa ja nenän sivuonteloissa;
- potilaan kyky pitää annostinta suussa;
- kipuun tai tulehdukseen käytettävät lääkkeet.
Luunsiirrot ja nenän sivuonteloiden kirurgiset toimenpiteet ovat monimutkaisempia ja vaativat pidemmän odotusajan. Mitä suurempi luunsiirtoalue on, sitä pidempään tulee odottaa ennen sukeltamista. Jotkut lääkärit kehottavat välttämään ainakin kuuden kuukauden ajan kaikkea sellaista toimintaa, joka aiheuttaa mikroliikettä. Luun täydellinen paraneminen implantointialueella saattaa itse asiassa kestää jopa kokonaisen vuoden. Vaikka sukeltaminen lyhyemmänkin ajan kuluttua ei todennäköisesti aiheuta ongelmia, kirurgisi tulisi kuitenkin antaa ohjeet sopivan odotusajan suhteen. Noudata hänen ohjeitaan, vaikka hän ei olisikaan omaa kokemusta sukeltamisesta.
Koska implanttisi on poskihammas, sinua eivät koske annostimen puremiseen liittyvät ongelmat. Muut seikat sinun on kuitenkin otettava huomioon.
Syynä voi olla myös hammasmätä, paise tai tulehdus. Useimmiten juurihoito tehdään potilaille, jotka ovat yli 50-vuotiaita ja joilla on ollut jokin edellä mainituista tilanteista heidän käytettyään hampaitaan koko elämänsä.
Tuhansien yli 50-vuotiaiden sertifioitujen sukeltajien keskuudessa on juurihoitoja raportoitu harvoin.
Ongelmasi on siis mitä suurimmalla todennäköisyydellä ollut vain yhteensattuma, ja se olisi varmaankin tullut esiin, vaikka et olisi ollutkaan mukana laitesukelluksella.
Heti juurihoidon jälkeen on olemassa pieni tulehdusriski.
Sukeltamisen suhteen ei kuitenkaan pitäisi olla mitään ongelmia sen jälkeen kun hammaslääkärisi on antanut sinulle luvan sukeltaa.
Usein siihen liittyy myös kuumetta ja painonlaskua. Yleensä IBD:tä esiintyy tavallisimmin sukeltajilla, jotka ovat iältään 20 ja 40 välillä. Heillä on usein seuraavanlaisia kokemuksia:
- Ajoittainen sairastelu, johon liittyy pitkät ajanjaksot normaalia suolen toimintaa
- Komplikaatiot, joihin kuuluvat anemia, elektrolyyttihäiriöt, nestehukka, nesteiden heikko imeytyminen, maksasairaudet ja yleinen väsymys
Lääkehoito pitää usein sisällään kortikosteroidien käytön, josta saattaa olla seurauksena henkilön heikentynyt kyky vastustaa infektioita.
Terveydentila ja sukeltaminen:
Henkilön, joka sairastaa oireellista tulehduksellista suolistosairautta, ei tulisi sukeltaa ennen kuin oireita on saatu lievennettyä hoidon avulla, niin että hän ei enää tarvitse lääkitystä. Kun kyseessä on henkilö, jolla ei ole mitään IBD:hen tai sen hoitoon liittyviä merkittäviä komplikaatioita, voi harkita sukeltamista. Sydän- ja verenkiertoelimistön kunnon on lisäksi oltava riittävä.
Seuraavaksi on arvioitava, ovatko keuhkot vaurioituneet.
Arvet tai kiinnikkeet voivat estää kunnollisen kaasujen vaihdon, jolloin sukeltaminen ei ole turvallista. DAN ei voi yksilötasolla arvioida sukeltajien terveydentilaa sukelluksen suhteen, vaan lääkärin on tehtävä päätös tässä asiassa. Sukelluskunnon arviointi sinun tilanteessasi on parasta aloittaa teettämällä keuhkojen ohutleikespiraali-TT.
Sen avulla voidaan arvioida, onko keuhkokudoksessa vaurioita. Jos niitä ei ole, sukellusta voidaan harkita rasituksen sietokyvyn ollessa normaali. Kohonnut verenpaine keuhkoissa ja muut tilanteeseen liittyvät sairaudet voivat rajoittaa kykyä kestää rasitusta.
Joillakin lääkkeillä voi olla sivuvaikutuksia, jotka voivat myös rajoittaa kykyäsi sukeltaa turvallisesti.
Näin ollen sinun olisi hyvä keskustella lääkärin kanssa kaikista käyttämistäsi lääkkeistä sekä myös koko sairaushistoriastasi. Jos lääkärisi on sitä mieltä, että voit palata takaisin sukeltamisen pariin, pyydä häneltä asiasta kirjallinen lausunto, jonka voit esittää sukellusten järjestäjille.
He nimittäin todennäköisesti vaativat sinulta kirjallisen selvityksen terveydentilastasi ennen kuin he päästävät sinut sukeltamaan.
Tähän on kaksi syytä.
- Ensiksikin, jos kyseinen tila on ilmaantunut ilman mitään vammaa (siis nimensä mukaisesti spontaanisti), se saattaa tulla uudestaan koska tahansa.
- Itse asiassa joidenkin tilastojen mukaan puolelle niistä henkilöistä, joilla on ollut spontaani ilmarinta aikaisemmin, kehittyy tämä tila uudestaan jossakin vaiheessa.
Toiseksi, jos ilmarinta syntyy sukelluksen aikana, mikä tahansa paineen lasku lisää ilman määrää keuhkopussinontelossa. Näin käy esimerkiksi pinnalle nousun aikana. Tästä seuraa jänniteilmarinta, kun sisäinen paine puristaa keuhkoja ja sydäntä. Tämä on henkeä uhkaava tila, erityisesti silloin kun se ilmenee veden alla oltaessa, juuri pintaan noustua tai jopa sukellusaluksella. Kaiken kaikkiaan mahdollisten kohtalokkaiden seurausten riski on liian suuri, joten on tarpeen ymmärtää, että sukeltamista on tässä tilanteessa vältettävä. Tämä rajoitus koskee myös kaikkia muita tilanteita, joissa altistutaan ylipaineelle. Näin on esimerkiksi painekammioiden kohdalla, vaikka kyse olisi vain harjoittelusta.
SUKELLUSKUNTO JA SUKELTAMISEEN LIITTYVÄT ONGELMAT
Tutkimus on osoittanut, että onnettomuudet ovat yleensä tavallisempia naisilla niinä aikoina, kun heillä on PMS-oireita. Jos nainen siis kärsii premenstruaalisesta oireyhtymästä, saattaa olla viisasta sukeltaa konservatiivisesti tänä aikana. Mitään tieteellistä näyttöä ei kuitenkaan ole siitä, että naiset olisivat alttiimpia sukellussairaudelle tai sukellusonnettomuuksille ja sukelluksen aiheuttamille vaurioille.
Jos henkilöllä on todettu masennusta tai epäsosiaalisia taipumuksia, pitäisi hänen edellytyksensä osallistua sukelluksille myös arvioida. Hän saattaa olla vaaraksi sekä itselleen että sukellusparilleen.
Perussääntönä on, että suun kautta otettavien ehkäisyvalmisteiden käyttöön ei myöskään liity mitään vasta-aiheita sukeltamisen suhteen. Näin on silloin, kun lääkkeen käyttö ei ole aiheuttanut mitään sivuvaikutuksia tai jos ei ole todettu mitään suurempaa henkilökohtaista riskiä verisuonitukosten suhteen.
Tämä viimeksi mainittuhan vaikuttaisi myös ehkäisyvalmisteen määräämiseen. Edellä sanotusta huolimatta kannattaa kuitenkin ehdottomasti valita konservatiivisia sukellusprofiileita. Ei siis tule tehdä sukelluksia, jotka vaativat dekompressiopysähdyksiä. Päivää kohden on hyvä olla vain kaksi sukellusta maksimisukellussyvyyden ollessa 30 metriä ja pohja-ajan 70 - 75 % maksimirajasta. Nitroksia voidaan käyttää niin, että sukellusajat on laskettu ilmalle.
Yleinen suositus on odottaa vähintään kolme viikkoa, jotta elimistö ehtisi toipua synnytyksestä ja hormonaalisista muutoksista.
Ensimmäisten kuukausien aikana on suositeltavaa tehdä vain sellaisia sukelluksia, jotka eivät vaadi pakollisia dekompressiopysähdyksiä. Meidänhän ei tule aliarvioida niitä elimistössä tapahtuneita muutoksia, joita yhdeksän kuukautta kestänyt raskaus on saanut aikaan. Yksi haitallinen tekijä kuitenkin imetyksen aikaiseen sukeltamiseen liittyy. Kun vaimosi sukeltaa imetysaikana, sukelluspuvun rintakehään ja rintaan kohdistama paine saattaa joissakin tapauksissa alentaa maidontuotantoa. (Tämä on tunnettu menetelmä niiden naisten kohdalla, jotka haluavat lopettaa rintaruokinnan.
He pukevat ylleen tiukat vaatteet tai sitovat tiukan sidoksen rinnan ympärille.) Koska vaimosi ei kuitenkaan aio pitää sukelluspukua päällään koko päivää, tämä riski ei ole kovin suuri.
Vaikka typpi kerääntyy äidin elimistön kaikkiin kudoksiin ja nesteisiin, inertti kaasu haihtuu nopeasti turvallisen sukeltamisen jälkeen.
Mitättömän pieni määrä typpeä saattaa jäädä jäljelle äidinmaitoon, mutta se on reagoimatonta eikä aiheuta mitään vaaraa lapselle. Bakteerien kasvu saattaa kuitenkin lisääntyä iholla sukelluspuvun alla, joten rintojen huolellinen pesu sukelluksen jälkeen ennen imettämistä auttaa ehkäisemään sairastumista.
Tämän jälkeen tulee kuulla myös tytön neuropsykologin mielipide, ja sukelluslääkärin mielipidettä tulee sitten verrata neuropsykologin mielipiteeseen.
Useimmiten syyt ovat seuraavat:
- Hiilidioksidin kertyminen vereen, joka puolestaan johtuu vääristä hengitystekniikoista. Tällainen päänsärky on erittäin kova, ja se kestää melko kauan.
- Epäedullinen sukellusasento, jolloin kaularanka on yliojennuttuna. Niskan alueen lihakset tuntuvat tällöin usein kovilta.
- Annostimen suukappaleen pureminen liian kovaa voi johtaa purentalihasten ja niskan asentoa ylläpitävien lihasten ylikuormitukseen. Tästä saattaa olla seurauksena kovia päänsärkyjä, joiden kuitenkin tulisi hellittää nopeasti sukelluksen jälkeen.
Joissakin tapauksissa tilaan liittyy myös kohtauksia, oppimisvaikeuksia ja puhehäiriöitä.
Sukelluskunto riippuu täysin siitä, missä määrin CP-vamma rajoittaa yksilön toimintakykyä.
Hakijat, joilla on lieviä ongelmia, voivat saada sukeltajan pätevyyden. Ne, joilla puolestaan on vakavampia toimintahäiriöitä, voivat pätevöityä jonkin sellaisen laitesukellusohjelman kautta, joka on tarkoitettu liikuntarajoitteisille.
Erityisen tärkeää on se, että henkilöllä ei esiinny kohtauksia ja että hän kykenee toimimaan vesielementissä.
Laitesukellukseen osallistumiseen vaaditaan tapauskohtainen arviointi.
Terveydentila ja sukeltaminen
- Ei ole mitään todistusaineistoa siitä, että sukellus itsessään vaikuttaisi jollain tavoin tähän tautiin. Noin 20 vuotta sitten tehtiin kokeilu, jossa pyrittiin hoitamaan MS-tautia ylipaineistetulla hapella. Hoito ei kuitenkaan tuottanut toivottuja tuloksia. Siitä ei ollut sen enempää hyötyä kuin haittaakaan potilaille.
- MS-tautia sairastavia henkilöitä on ohjeistettu välttämään sellaista liikuntaa, joka johtaa uupumiseen. Samoin heidän tulee välttää kehon viilenemistä tai liiallista lämpenemistä. Nämä ohjeet sopivat myös sukeltamista harjoittaville MS-potilaille.
- Jokaisen kandidaatin kohdalla tulee ottaa aina yksilöllisesti huomioon, kestääkö hän fyysistä kuormitusta ja hallitseeko hän vedessä tarvittavat taidot.
Avaavat nenäsuihkeet saattavat olla nopean vaikutuksensa takia houkutteleva vaihtoehto, mutta steroideja voidaan kuitenkin pitää turvallisempina monestakin syystä.
Jos korvatorvea, välikorvaonteloa ja sivuonteloita peittävissä soluissa on turvotusta ja tulehdusta, seurauksena saattaa olla tukkoisuutta ja painevamma. Näitä rakenteita peittävät limakalvot ovat suonitettuja, ja avaavat nenäsuihkeet tarjoavat lyhytaikaisen ratkaisun tukkoisuuteen supistamalla limakalvojen verisuonia.
Tämä vähentää turvotusta. Kun avaavan lääkkeen vaikutus kuitenkin lakkaa, verisuonet eivät enää ole supistuneina. Tällöin ne turpoavat jälleen, ja niihin saattaa kertyä verta jopa enemmänkin kuin alkutilanteessa. Tämä vaikutus tunnetaan rebound-ilmiönä. Steroidit eivät toimi samalla tavalla kuin avaavat nenäsuihkeet. Ne eivät supista verisuonia, joten niiden käytöstä ei myöskään seuraa rebound-vaikutusta.
Avaaviin nenäsuihkeisiin liittyy myös se haittapuoli, että ne on tarkoitettu vain lyhytaikaiseen käyttöön, ja ne eivät enää ehkä tehoa, jos niitä käytetään jatkuvasti. Steroidit, esimerkiksi flutikasonipropionaatti ja vastaavat lääkeaineet, on puolestaan tarkoitettu käytettäviksi huomattavasti pidempiä aikoja kuin avaavat nenäsuihkeet.
Näin ollen välikorvan painevamman ennaltaehkäisyssä olennaista on välttää avaavia nenäsuihkeita ja opettaa sukeltajia tasaamaan välikorvien paine oikein laskeutumisen aikana.
Edellä mainitut tekijät aiheuttavat siis sen, että väsymyksen määrästä on vaikea arvioida, onko sen taustalla sukeltajantauti (DCS) vai ei. Epätavallinen väsymys on kuitenkin jo pitkään luokiteltu yhdeksi sukeltajantaudin oireeksi.
Edelleenkin on vaikea osoittaa sitä mekanismia, joka on väsymyksen taustalla silloin kun kyse on sukeltajantaudista. Se on kuitenkin mahdollisesti elimistön reaktio niihin erilaisiin fysiologisiin tapahtumiin, joita eri kudoksissa on käynnissä sairastumisen takia. Tämä reagointi voi tapahtua joko hermokudosten suoran ärsytyksen kautta tai sitten epäsuorasti muiden kudosten ärsytyksen välityksellä. Tällä hetkellä huomiota kiinnitetään sukeltajantaudin biokemiallisten markkereiden tunnistamiseen ja on mahdollista, että tämä auttaa löytämään vastauksia näihin kysymyksiin.
Toistaiseksi voimme kuitenkin todeta, että sukeltajantauti on monimutkainen ja monitahoinen reaktio dekompressioon liittyviin ongelmiin. Epätavallinen tai kohtuuton väsymys on yksi tunnetuista oireista. (Kyse on siis väsymyksestä, joka on kyseisen henkilön kohdalla normaalia väsymystä voimakkaampaa, kun otetaan huomioon sukellusaltistus.)
Näytetään tulokset 21 - 40 / 60