
Opimme ymmärtämään monia erilaisia olosuhteita ja paikkoja, joissa sukeltajat sukeltavat. Opimme myös ymmärtämään, kuinka kehomme reagoi näissä erilaisissa olosuhteissa. Näin me voimme tehdä sukeltamisesta turvallisempaa ja samalla voimme varustaa myös seuraavankin sukeltajasukupolven sellaisilla tiedoilla ja taidoilla, joiden avulla he sukeltavat turvallisemmin.

Kaikkea opittua tietoa tulee jakaa myös toisille.
Täällä sinun on mahdollista tutustua DANin tutkijoiden aikaansaamiin tieteellisiin julkaisuihin. Jaamme hankkimaamme tietoa myös online-seminaareissa, työpajoissa ja konferensseissa. DANin jäsenet ovat etuoikeutettuja osallistumaan useimpiin niistä.
Tutkimustyö on olennainen osa toimintaamme, ja sitä tuetaan jäsenmaksujen, tutkimusapurahojen ja lahjoitusten avulla.
DAN Europe encourages young minds interested in the areas of dive medicine, physiology, biomedical engineering and research through the DAN Europe Research Internship Program.
DAN Europe haluaa tutkimusharjoittelijoille suunnatun ohjelmansa kautta olla tukemassa niitä nuoria henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneita sukelluslääketieteestä, sukellusfysiologiasta ja biolääketieteen tekniikasta ja tutkimuksesta.
Lääketieteellinen
tutkimusrahasto
Voit tukea monia erilaisia tutkimusprojekteja, joista on hyötyä sekä sinulle itsellesi että kaikille muille sukelluksen parissa toimiville.
JÄSENEKSI
SUKELLUSPROFIILISI
Kirjaudu sisään Diver Safety Guardian -lokikirjaan ja aloita sukellustesi jakaminen.

Tutustu tähän valittuihin EU-projekteihin, jotka keskittyvät kansalaistieteeseen, ilmastonmuutokseen, merien suojeluun jne. Saat tietoa siitä, kuinka DAN Europe on mukana vaikuttamassa myönteiseen muutokseen sukellusalalla.